Virittelen tätä blogia käyttöön, tästä lähin uutiset (ja tietty muutkin kuulumiset) tulee tähän blogiin.
En ala tässä nyt sen kummemmin muistelee vanhoja kahden vuoden takaisia juttuja, ne löytyy uutisarkistoista ja kotisivuilta, jos joku tykkää lueskella kasvattieni ja minun omien koirien tekemisiä.
Sen verran sanottakoot että viime vuonna pidettiin kaksi mahtavaa
leiriä; toukokuun koulutusleiri vain omille kasvateille, ja syyskuussa
koulutusleiri jossa mukana lisäkseni kaksi kasvattajaa, Black Carambas
ja Sucikan.
Tänä vuonna koulutusleiri syksyllä samassa paikassa. Ja G-pentujen tapaaminen keväällä.
Pentueita on tullut viime kirjoituksesta kolme lisää, yksi sakupentue (Eet) ja 2 beussipentuetta (Äffät ja Geet), ne löytyy kotisivuiltani kuten muutkin pentueet.
Kaksi G- urospentua on tällä hetkellä vielä vailla omaa kotia, Tsingis ja Grizli. Pikkupojat tulevat mukavasti juttuun täällä "isojen" koirien kanssa, varsinkin saksalaisten. :-)
Tsingisille kelpaakin tyynyksi vain paras, saksalainen tyyny:
Tälle vuodelle on suunnitteilla paljon, katsotaan pystyykö emäntä toteuttaa ne kaikki :-)